first

Kuvaaja

Valokuvaaja Jyväskylä Henri KolehmainenOlen 29-vuotias ja olen lapsesta asti ajatellut joskus työskenteleväni valokuvaajana ja lapsena useasti tuli leikittyä lelukameroilla. Mutta vuosien mittaa leikit ja ajatukset valokuvaamisesta unohtuivat ja vasta teini-iässä aloitin valokuvauksen harrastamisen. Käytin silloin tavallisia digikameroita (pokkareita), koska minulla ei ollut silloin vielä varaa järjestelmäkameraan. Kamerani eteen osui yleensä luontoa, kaupunkimaisemaa ja eläimiä, mutta joskus myös ihmisiä. Silloin jo olin saanut pieniä toimeksiantoja valokuvaamisesta mm. sukujuhlista, häistä, ristiäisistä jne. Vuonna 2012 sain vihdoinkin pitkän haaveen jälkeen ostettua ensimmäisen järjestelmäkamerani.


Valokuvaaja Jyväskylä Henri Kolehmainen

Olen ehtinyt opiskella ja valmistua kolmelta alalta: rakennusalalta, puualalta sekä valokuvausalalta. Ensimmäinen ammatti oli ajatuksena seurata isäni jalanjäljissä, kunnes myöhemmin tajusin, ettei minusta ole sille alalle. Rakennusalalta valmistuttuani keväällä 2010, pääsin puualalle opiskelemaan heti seuraavana syksynä ja ajattelin laajentaa osaamisalaani. Puualalla ehdin olla puoli vuotta töissä 2014 kesäkuusta joulukuuhun ja sen jälkeen en saanut mistään lisätöitä, joten päätin lähteä kokeilemaan siipiäni valokuvausalalle pitkän harkinnan jälkeen. Keväällä 2016 laitoin hakemuksen ”Kuvallisen ilmaisun perustutkintoon” Jyväskylän aikuisopistoon (nykyinen Gradia) ja saman kevään/kesän taitteessa  sain tietää, että pääsin opiskelemaan ja olin erittäin innoissani, sillä hakijoita oli paljon ja haastattelusta olin ollut hiukan epävarma.  Opiskelujeni aikana sain paljon uusia taitoja ja olen hankkinut uusia välineitä, sekä saanut lisää kokemusta erilaisista valokuvaustilanteista. Koulutuksen ansiosta sain paljon rohkeutta ja päättäväisyyttä alkaa toimia valokuvaajana. Tämä on juuri se vastaus siihen kysymykseen: ”Mikä susta tulee isona?”

 Valmistuin Kankaan kampukselta keväällä 2018. Saman vuoden kesällä päätin perustaa toiminimi yrityksen Henri Kolehmainen photo.


Teen kuvaustöitä pääsääntöisesti Keski-Suomen  ja Jyväskylän alueella, mutta kuvaukset ovat mahdollisia myös muualla Suomessa.

Nautin paljon valokuvaamisesta ja siitä on tullut niin iso osa elämääni, etten siitä voisi koskaan luopua. Joskus hyppään vain polkupyörän selkään ja lähden polkemaan pitkin Jyväskylän alueita ja kuvaan mitä tahansa silmää miellyttävää kaupunkimaisemaa tai luontoa osuu eteen, eli kuvaaminen osittain jatkunut myös harrastuksena.

Viihdyn joskus myös kameran edessä, mutta minua ei ole paljoa kukaan muu kuvannut kuin minä itse.

Tykkään myös tehdä omia kuvaprojekteja, jotka joskus ovat satu/fantasia tai kauhuteemaisia, koska olen niistä paljon kiinnostunut(Kuvaprojektit sivulta löytyy), mutta olen tehnyt myös muullakin aiheella/teemalla. Jos olet itsekin kiinnostunut vastaavista kuvausaiheista niin ota vain rohkeasti yhteyttä niin lähdetään suunnittelemaan yhteistä projektia.

Kuvaprojektit -osiosta löytyy koko kuvasarjat.

Kuvaustyylini on joskus hiukan synkähkö, tummine sävyineen, riippuen tietysti kuvan teemasta, mutta pystyn myös kuvaamaan vaaleita ja valoisia sekä värikkäitä kuvia.

En ole vielä erikoistunut mihinkään tiettyyn aihealueeseen, vaan tarjoan asiakkailleni monipuolista ja laadukasta valokuvauspalveluani. Annan asiakkaille vapaat kädet kuvaamisen suhteen eli menen hyvin pitkälti asiakkaan ehdoilla, mutta heitän mukaan myös omia ideoita ja ajatuksia.

Minulle on tärkeintä asiakkaita valokuvatessa, että kuvauskokemus on mahdollisimman positiivinen, iloinen ja mukava. Myöskin se, että asiakas saa mieleisensä kuvat ja kuvauskokemus on hänen/heidän mielestään ollut mieleenpainuva positiivisessa mielessä. Kuvausten suunnittelussa kuuntelen asiakkaiden toiveita sekä ideoita ja sitä kautta lähden niitä toteuttamaan. Heitän myös mukaan omiakin ideoita ja ajatuksia.
Näin suunnittelemme kuvaukset yhdessä.

Luonteestani voin kertoa, että olen huumorintajuinen, rauhallinen ja tulen hyvin toimeen erilaisten ihmisten kanssa. Teen myöskin työt kunnialla alusta loppuun huolella.


Itselläni ei ole vielä omaa studiota, mutta minulla on välineet studion pystyttämiseen kotioloihin ja miljöössä kuvauskin onnistuu toivottaessa. Haaveenani on perustaa oma studio jonnekinpäin Jyväskylää, missä voin ottaa asiakkaat vastaan ja toteuttaa heidän kuvaustoiveensa.

 

 


Kilpailut.

Visit Jyväskylä -valokuvakilpailun 2014  1.sija  kuvalla ”Kuokkalan silta”

Kuva_1708a.jpg


Kiinnostuitko? Olenko etsimäsi valokuvaaja?

Ota vain rohkeasti yhteyttä niin jutellaan ja suunnitellaan sopiva kuvausajankohta.

”Ota yhteyttä” -osiosta löytyy yhteydenotto lomake.